Katsoimme aluksi Schachterin ja Singerin tutkimusta. Siinä koehenkilöille annettiin adrenaliinipiikki. He luulivat saavansa vitamiinipistoksen ja kolmas vertailuryhmä saikin sen. Toiselle puolelle adrenaliinin saaneista kerrottiin, että vitamiinipistos saattaa aiheuttaa sivuoireita, kuten pulssin kiihtymistä. Toiselle puolelle ei taas sanottu mitään. Sitten heidät laitettiin odotushuoneeseen täyttämään jotain lomakkeita. Adrenaliinin saaneista se puoli jolle ei ollut kerrottu sivuvaikutuksista kohtasivat iloisen ihmisen ja heistä tuli myös iloisia, ja osa heistä kohtasi vihaisen ihmisen ja heistä tuli myös vihaisia. Ryhmä jolle kerrottiin sivuoireista ei reagoinut tunteellisesti erityisemmin vihaisiin ja iloisiin ihmisiin.
Tästä voidaan havaita, että jos ihmiset tiesivät syyn adrenaliinin vaikutuksiin pystyivät he kognitiivisesti tulkitsemaan omia tuntemuksiaan eivätkä he ajatelleet niiden johtuvan omista tunteistaan, mutta ne jotka eivät tienneet sivuvaikutuksista tunsivat sydämensä sykkeen ja yhdistivät sen tunteisiin, joita toiset tunsivat. Mikäli syy omille fysiologisille tuntemuksille pystyttiin antamaan (adrenaliini) ei erityisiä tunteita tullut.
Schachterin ja singerin tunneteorian idea on siis se, että kun autonominen hermostomme reagoi johonkin, tulkitsemme sen kognitiivisesti eli sen pohjalta mitä tiedämme siitä tilanteesta, ja lopuksi tulee oma tunne.
Lazaruksen tunneteoriassa on kaksi vaihetta:
Ensin tulee nopea primaariarvio, joka on evolutiivisesti erittäin tärkeä tiedostamaton reaktio pelästyä esim. käärmettä. Sen jälkeen tulee sekundaariarvio joka on hitaampi ja tiedostettu ja katsotaan toisen kerran onko se sittenkään käärme vai sittenkin puunjuuri.
(Käärmen pelko on tutkittu esim. apinoilla, ja uskotaan, että se on jotenkin luonteenomaista. Minekan apinat)
Sitten aloimme katsomaan tunteita aivoissa.
Tunteille ei oikeastaan voi asettaa yhtä aluetta aivoista, koska useampi alue vaikuttaa niihin. Tämä johtuu siitä, että tunteisiin kuuluu niin fysiologiset reaktiot kuten myös kognitiivinen arviointi, sekä niihin vaikuttaa kaikki tilannetekijät.
Tunteista eniten tutkittuja ovat pelko ja inho. Ne ovat helppoja tunteita tutkia toisin kuin esimerkiksi rakkaus.
Limbinen järjestelmä on keskeinen tunteiden käsittelyssä.
Aivojen keltaiset pallerot ovat talamus ja niiden edessä hypotalamus. Punainen kaari niiden yläpuolella kuuluu myös limbiseen järjestelmään. Sen nimi on pihtipoimu
Le Douxn teoria tunnepitoisen tiedon käsittelylle: nopea tunnetieto menee talamuksesta mantelitumakkeeseen. Hitaampi reitti kulkee talamuksesta aivokuoren kautta mantelitumakkeeseen.
Ihmisille oli näytetty kuvia. Havaittiin, että mitä pelkäävämpi kuva on sitä kovemmin oma mantelitumake toimii.
Mantelitumake keskeinen tunnepitoisen tiedon muistamisessa ja oppimisessa. Tärkeä myös pelon tunnistuksessa ja sillä on yhteyksiä aivokuorelle.
Mantelitumakkeen vaurio vaikeuttaa pelkoa ilmaisevien kasvojen tunnistamista
Aivosaari eli insula: Se sijaitsee ohimo- ja otsalohkon poimujen välisellä alueella. Aivosaaressa tunnetaan vastenmielisyyden tunteet. Vaurio siellä aiheuttaa vaikeutta tunnistaa inhoa kokevat kasvot.
Aivorungossa on myös tunteille tärkeitä osia.
Tyvitumakkeet: yhteydet mantelitumakkeeseen ja aivokuoren etuosiin. Kasvojen ilmeiden tunnistaminen. Osa mielihyväjärjestelmää.
Tyvitumakkeiden toimintaa on esimerkiksi tutkittu rotilla. Niille laitettiin tyvitumakkeisiin elektrodit joilla pystyttiin aktivoimaan juuri tätä mielihyvä aluetta. Rotat pystyivät stimuloimaan niitä painamalla vipua. Lopuksi osa rotista kuoli, koska ne unohtivat syömisen ja kaiken muun, koska olivat niin fiksoituneita hakemaan mielihyvän tunnetta vivusta.
Kertaukseksi vielä:
Iloon ja suruun liittyy: Otsalohkojen alapuoliset osat, pihtipoimun etu- ja takaosat sekä aivosaari.
Pelkoon ja vihaan liittyy: Mantelitumake
Läksyksi tuli lukea kpl 10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti